tiistai 17. helmikuuta 2015

Last day in Hawaii

Viimeinen päivä Hawajilla kaikkien ihanien vaihtareiden kanssa. Päivä alkoi tietenkin superhyvällä hotellin aamiaisella, jonka jälkeen meillä oli vähän aikaa lepää vielä ja sitten suunnattiinkin rannalle. Ei ihan mihin tahansa rannalle vaan Hanauma Bay:lle, joka on tosi suosittu snorklaamispaikka. Siellä kalat ovat niin tottuneita snorklaajiin, että ne ei säikähtänyt ollenkaan, joten pystyi mennä tosi lähelle niitä. Siellä oli myös merikilpikonnia ja muita meressä eläviä eliöitä. :)







Snorklaamisen jälkeen mentiin hotellille valmistautumaan illalla olevaan hawajilaaiseen Luau -juhlaan.
Paikanpäälle kun päästiin niin meidän toivotettiin tervetulleiksi simpukkakaulakoruilla ja tervetuliaismaljalla. Se oli semmonen juhlapaikka rannalla, jossa oli paljon kaikkea tekemistä. Esimerkiksi hawajilaisia pelejä, sai tehdä palmunlehdistä pannan tai/ja käsikorun ja koristella ne kukkasilla ihan miten halusi, pieniä esiintymisiä ja vaikka mitä muuta. Kierreltiin siellä ympäriinsä jonkun aikaa ja ilta huipentui no tietenkin tosi hyvään ruokaan ja show:hun! Show oli tosi hauska ja lopulta päädyttiin muutamien vaihtareiden kanssa tanssimaan hulatanssia lavalle. Oli niiin kivaa!!











Huonetoverit :)








Viimeinen päivä vierähti yhtä nopeasti kuin kaikki muutkin päivät. Kokonaisuudessaan matka oli aivan mahtava ja ikimuistoinen! Lähdin sinne avoimin mielin ilman mitään sen kummempia odotuksia. Parhainta oli kuitenkin tutustua kaikkiin vaihtareihin siellä ympäri maailmaa ja saada vielä vähän tiiviimpi kaveriporukka. Hawajilla on myös semmonen omanlainen ''Aloha spirit'', joka on niin ainutlaatuinen, että ei sitä voi kokea muualla kuin paikanpäällä. Se tunnelma/fiilis koko matkan ajan oli niin mahtava, että ei sitä oikeen voi sanoin kuvailla. Oon niiiin kiitollinen, että sain kokea kaiken tämän. Innoissani odotan tulevaa Kalifornian matkaa, joka on reilun kahden viikon päässä!

Hawajilla ollessa mulla ei ollut ollenkaan ylimääräistä aikaa kirjoitella tänne blogiin, koska halusin ottaa kaiken ilon irti siellä ja istua koneen ääressä myöhemmin matkan jälkeen. Kuitenkin matkan jälkeen mulla oli hirveesti koulujuttuja rästissä ja treenejä on nyt aamuisin ja koulun jälkeen, joten blogiin kirjoittelu jäi vähän vähemmälle. Nyt kuitenkin olen kaikista päivistä kirjoitellut tänne ja olisi tosi kiva kuulla palautetta teiltä lukijoilta. Teidän lukijoiden määrä on noussut huimasti, joten jos teillä on jotain postausideoita tai juttuja mitä haluaisitte tietää vaihtarina olemisesta tai jostain muusta niin arvostaisin tosi paljon jos kirjoittaisitte sen alla olevaan kommenttiboxiin. :)

- Rexu

2 kommenttia:

  1. Tykkään tosi paljon sun blogista ja erityisesti siitä, että laitat paljon kuvia. Olisi kiva jos tekisit ''My Day'' tapaisen postauksen, jotta näkisi minkälainen on sun ihan tavallinen arkipäivä siellä (:

    VastaaPoista